Reilut kaksi viikkoa on ehtinyt vierähtää työpöydän ääressä informaatiosuunnittelijana ennen kuin ehdin tänne kirjaamaan tuntojani työkokeilun jälkeen. Piti oikein raivata tilaa kalenterista ja ottaa etäpäivä, jotta pystyy kunnolla keskittymään.
Tekemättömien töiden pino oli kahden viikon työkokeilun aikana ehtinyt kasvaa kohtalaiseksi. Pinon purkaminen on pitänyt sisällään muun muassa Suuntaaja-lehden seuraavan numeron työstöä, kirjoittajien haalimista kesäkuun numeroon, työhaastatteluja alkavaa projektia varten, tietopalveluiden tämän vuoden toiminnan aikatauluttamista, uuden intranetsivustoratkaisun pohtimista, osallistumisen sosiaalityöntutkimuksen päiville, työmatkan selvitysprojektin ohjausryhmän kokoukseen Kihniöön, uuden Tietotähkän laatimista ja kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamista, unohtamatta tietenkään päivitystä työtovereiden kuulumisista parin viikon ajalta. Nyt aletaan olla taas jokseenkin aikataulussa.
Tahdon kiittää
Heti alkuun haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka tekivät työkokeilun mahdolliseksi ja niitä joiden ansiosta kokeilusta muodostui erittäin positiivinen kokemus.
Ensimmäiset kiitokset menevät yksikön asukkaille ja työntekijöille. Tunsin itseni erittäin tervetulleeksi ja kanssanne oli todella mukava työskennellä!
Toiset kiitokset menevät omalle esimiehelleni sekä asumisyksikön esimiehelle, jotka ennakkoluulottomasti tarttuivat ideaani ja edesauttoivat omalta osaltaan kokeilun toteutumista.
Kolmannet kiitokset menevätkin sitten ASPA konsernille. On hienoa, että konsernissamme tuetaan tämän tyyppistä työnkiertoa ja ymmärretään sen merkitys työntekijöiden osaamista kartuttavana voimavarana.
Työtä ja taidetta
Viimeinen päiväni asumispalvelutyöntekijänä alkoi mennä jo jokseenkin ”rutiinilla”. Piristystä päivään toi asukkaille järjestetty taidetuokio. Näitä noin kerran kuukaudessa järjestettäviä tuokioita vetää eräs yksikön työntekijöistä. Taidetuokioissa tutustutaan eri aikakauden taiteilijoihin, heidän merkittävimpiin teoksiinsa sekä tietysti maalataan itse.
Uteliaana ja kokeilunhaluisena osallistuin tottakai itsekin tuokioon. Kyseisellä taidetuokiolla keskityimme tekniikkaharjoituksiin. Asukkaiden kanssa sitten maalailimme akryylimaaleilla mahdottoman hienot taideteokset, joissa käytimme erilaisia maalaustekniikoita. En ole itse juurikaan maalannut sitten peruskoulun, joten mukavalta tuntui pitää sivellintä kädessä pitkästä aikaa. Onneksi osallistuminen ei edellyttänyt minkäänlaisia taitovaatimuksia. Toinen asumispalvelutyöntekijä katseli huvittuneena, kun tuokion vetäjä ohjeisti minua kuten asukkaitakin ja tokaisi: ”On se kiva, kun meillä on täällä tämmöinen ’uusi asiakas’, Saara”. Mielestäni suoriuduin urakasta yhtä hyvin kuin muutkin maalailijat.
Viimeistä edellisenä päivänäni yksikköön tuli myös ihka uusi keikkalainen. Alkuun oli hämmentävää, kun en ollutkaan enää se uusin. Tottuneesti otin kuitenkin tilanteen haltuun ja ’opastin’ uutta tulokasta kertomalla asukkaista ja heidän avuntarpeistaan. Pitihän sitä nyt sen verran päästä pätemään. Päivän teemana oli siis sokea taluttaa sokeaa.
Työntekijät saivat kyllä minulta taas lisäpointseja uuden tulokkaan vastaanotosta. En havainnut minkäänasteista tympääntymistä siihen, että taas joutuu alusta alkaen perehdyttämään uuden ihmisen työhön. Ote oli ennemmin asiallisen innostunut.
Uusi kokeilu ensi syksynä?
Tuon viimeisen päivän jälkeen olen ehtinyt tehdä yhden keikkaillankin. Tuntui mukavalta astella tuttua reittiä työpaikalle ja tavata asukkaita. Vaikka olin tehnyt jo kahdeksan tunnin työpäivän ASPA-Säätiön puolella, tuntui ikään kuin hermolomalta puuhastella asukkaiden kanssa. Saattoi keskittyä yhteen asiaan kerralla ja olla miettimättä seuraavan viikon deadlineja.
Jotkut ystävistäni ovat kyselleet minulta tuntojani työkokeilun jälkeen. Yleisin kysymys on ollut ”vaihtaisitko?”. Kysyjille olen vastannut, että kyllä ja en. Voisin kuvitella tekeväni asumispalvelutyötä pidemmän ajanjakson kerralla, mutta en eläkeikään asti. Hyvinkin virkistävää voisi olla viipyä käytännön työssä esimerkiksi vuoden ja palata sitten uudella tarmolla omaan työhön takaisin. Toinen, ehkä kannatettavampi vaihtoehto, olisi tehdä osa viikosta käytännönläheistä työtä ja osa itsenäisempää asiantuntijatyötä. Tällöin saisin kaipaamaani vaihtelua ja ihmiskontakteja, eikä kumpaankaan työhön leipääntyisi niin nopeasti.
Tällä hetkellä suunnitelmissa ei kuitenkaan ole alan eikä työn vaihtoa, vaikka työstressin yllättäessä on ajoittain ollut kova ikävä asumispalvelutyöhön. Sen sijaan olen jo alkanut ideoida mahdollista uutta työkokeilua ensi syksynä. Mikäli minut otetaan vastaan, menen innolla johonkin toiseen ASPA Palvelut Oy:n yksikköön avartamaan näkökulmaani ja hankkimaan uusia kokemuksia. Jos tämä onnistuu, on ensi syksynä odotettavissa lisää blogikirjoituksia aiheesta. Ihanteellista olisi, jos työkokeilu voitaisiin toteuttaa siten, että joku asumispalvelutyöntekijöistä astuisi samaksi ajaksi minun saappaisiini ja kokeilisi miltä työ ASPA-säätiössä maistuu. Toivottavasti joku innostuu ideasta ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi.
Vaikka työkokeilu on loppunut, en kuitenkaan aio lopettaa blogikirjoittamista ihan vielä. Säännöllisen epäsäännöllisesti on siis odotettavissa lisää mietteitä asumispalvelutyöstä, joten älkää lukijat kaikotko.
I’ll be back.
